Koulun keramiikkakurssilla tuli opittua monta semmoista kikkaa ja asiaa, joita en ollut ennen kuullutkaan, vaikka kansalaisopiston kursseilla olenkin aihetta opiskellut. Tuli väsättyä yhtä sun toista. Kurssi alkaessa olin juuri hankkinut muutaman hyvän vesivärisudin kuviksen tunteja varten, mutta niiden säilytyksessä oli ongelmaa. Sutien päitä kun ei sovi liiskata vinoon tms., ettei hyvä ja kallis karvatupsu mene piloille. Siispä piti saada sutimuki. Pohjana on valkoinen savi, johon on kaiverrettu jotakin höytyviä. Höytyvien pohjalla on tummaa enkopetakin, mutta lasitus oli niin peittävää, ettei se tullut ollenkaan näkyviin. Tykkään silti kovasti väristä (puolimatta skiffergrå), jotenkin tulee mieleen rantakaislikko loppukesästä.

Valkoisen saven jämästä värkkäsin saippuatelineen ja lasitin sen kiiltävällä burgundinpunaisella. Ei ole mikään suuren luokan taideteos, mutta menettelee omassa vessassa.

Uusi tuttavuus minulle oli tumma savi, joka poltoissa muuttuu lähes mustaksi. Asettaa siis haastetta lasitukselle. Ko. savesta muotoutui vähän afroetninen naamio. Mitä lie punaista väriä laittanut naamaansa onnea tuomaan tai vihollista pelottamaan. Lasitusväri on sama kiiltävä burgundinpunainen kuin saippuatelineessäkin. Nämä naamioni ovat kaikki vähän sellaisia "einiinkauheenkauniita" ;)

Tummaan saveen oikein innostuin. Olen joskus koittanut muovata karhua, mutta silloin siitä tuli enemmänkin koiran näköinen. Nyt hoksasin tehdä karhulle tyypillisen niskakyhmyn ja asentokin on hieman karhumaisempi. Lasitus on samaa kuin sutimukissa. Tässä saven tummuuden aiheuttaman värimuutoksen oikein huomaa.

Olen peruskippoja leiponut savesta jo sen verran monta, etten viitsinyt semmoisia enää väsätä. Siispä aloin rakennella vähän erilaista kippaa. Savesta syntyi lopulta lintu. Pään muoto muistuttaa esihistoriallisten lintujen muotoa, kahvana sopi mielestäni paremmin käteen kuin tavallinen linnun pää. Lasituksen pitäisi olla kirkasta, mutta siitä syntyi kuitenkin harmahtava pinta tummaan keramiikkaan. Linnun keskelle muodostui kiva raita, kun kastoin astian ensin toinen ja sitten toinen pää edellä lasitusliemeen.

Lopusta savesta aloin taas etsiä jotakuta. Sieltä tuli esiin arvokas vanha herra. Lasitus on samaa väriä kuin karhussakin.

Tuotteen valmistuksen kursseille kuuluu myös kolme ammatillisen osaamisen näyttöä eli amos-työtä. Teknisissä töissä (metalli, lasi,puu) teimme lasikurssilla tiffany-työn. Sitä tein niin syventyneenä, etten huomannut edes kuvia ottaa, mutta jouluaiheinen 6-7 palaa piti olla. Omastani syntyi daavidintähti. Onneksi erityistekniikoiden (punonta, nahka, keramiikka, askartelumenetelmät)  kursseilla olin paremmin hereillä. Saimme tehtäväksi keramiikassa muotoilla johonkin elokuvaan liittyvän työn, savea sai käyttää korkeintaan n. 3 kg. Olen vuosia suunnitellut pihalleni itse tehtyä keramiikkahahmoa. Kaupasta saatavat pihatontut kaipaavat mielestäni hienosäätöä pajavasaralla, niiden maireat hymyt ja kirkkaat värit ovat ällöttäviä. Koska perimätiedon mukaan olen noitien sukua, jotain taianomaista hahmoa olen pihalleni miettinyt. Sen vuoksi valitsin Harry Potter-elokuvat amos-työni aiheeksi. Suoraan elokuvasta otettua hahmoa en kuitenkaan halunnut, vaan päätin keksiä hahmoni persoonallisuuden itse. 

Kyseessä on vanha puutarhurivelho Valentin Verso. Hän on leskimies, vaimo menehtyi taistelussa Voldemortin kätyreitä vastaan. Mies asuu Tylyahon kylässä omassa mökissään, jonka ympärillä on pieni puutarha. Hän on Tylypahkan koulussa puutarhanhoitoa opettavan professori Pomona Verson lähisukulainen, mutta tarkkaa tietoa siitä, onko hän veli, isä vai setä, ei kuitenkaan ole. Valentin on aikoinaan toiminut kyläpuutarhurina Tylyahossa ja taistellut urhoollisesti Voldemortin kuolonsyöjiä vastaan, mutta nykyisin hän viettää leppoisia eläkepäiviään hoitaen pientä puutarhaansa. Aika ajoin kyläläiset kysyvät edelleen hänen neuvojaan erityisesti puutarhan hankalia kiusankappaleita härklönttejä vastaan, ja hän jakaa auliisti tietotaitoaan. Silloin tällöin hän käy kermakaljalla Kolmessa Luudanvarressa ja seuraa tarkasti huispausotteluita niin piiri- kuin MM-tasollakin.

Tein ensin prototyypin, n. 10 cm korkean velhon. Tämäkin saanee paikkansa jossakin huushollissani.

Suurennos ei kuitenkaan ollut ihan helppo väsätä, koska jouduin koon takia muotoilemaan savea eri tekniikalla. Hartioista tuli vähän liian leveät ja korkeuttakin olisi pitänyt olla enemmän, mutta tuo 3kg:n raja uhkasi. Lasituspoltossa meinasi tulla karmeita vahinkoja, sillä ekalla uunireissulla pari lämpövastusta hajosi ja lasituspoltto jäi puolitiehen. Olin valinnut prototyypin mukaan lasitusväriksi kuparinvihreän ja tässä vaiheessa velho oli melkoisen räikeä, suorastaan kirkkaanturkoosi. Opettajan mielestä väri oli kyllä aika velhomainen, mutta minua hirvitti. No, tuotteet siirrettiin ehjään uuniin ja lasituspoltto uusittiin. POlton jälkeen uuniin katsoessani näytti ensin ihan hyvältä, mutta sitten huomasin, että lasite oli valunut aluslevylle ja työ tarttunut kiinni. Tuli hiki pintaan. Muutama tilanteeseen sopiva sanakin käväisi mielessä. Ei auttanut muu kuin nostaa velho uunista aluslevyn kanssa. Velho oli kiinni pitkulaisen levyn toisessa päässä etureunastaan. Ajattelin, että pilalla mikä pilalla, jos kerran on pilalla ja nykäisin levyä toisesta päästä alaspäin. Levy irtosi ja katsoin varovasti mitä tapahtui velhon helmalle. Se näytti ylhäältä päin katsottuna ihan ehjältä. Levyyn oli tarttunut vain hiukan keramiikkaa ja lasitetta, eikä työn päälle päin näkynyt virheestä oikeastaan mitään. Haaalleluujah!  Aluslevyä naputtelin puhtaaksi niin paljon kun vasaralla ja taltalla suosiolla lähti, loput lupasi ope putsata rälläkällä.

Ihan Valentinin näköinen siitä tuli. Paikka kukkamaan kiveyksellä on jo katsottuna. Kooltaan velho on n. 30 cm korkea.

Nyt sitten on ongelmana mihin kaikki nämä muut teelmykset sijoittaisin. Pitää varmaan hakea kätköistä isän nikkaroima hyllykkö ja sijoittaa se johonkin...