Häiden jälkeisenä aamuna suuntasimme Empun nokan kohti pohjoista. Varkaudessa pysähdyimme pidemmäksi aikaa, sillä sen taidemuseossa oli meneillään kiinnostava näyttely Ryijy elää.

 

Näyttely esittelee varkautelaisen Tuomas Sopasen laajan yksityiskokoelman ryijyjä. Näyttelyssä on esillä yli 80 ryijyä ja se on yksi laajimmista Suomessa esitellyistä ryijynäyttelyistä. Näyttelyyn valitut ryijyt kertovat ryijystä käyttötekstiilinä, sisustusesineenä ja taideteoksena. Sieluni olen melkein menettänyt ryijynukan solmuihin, siispä olin ihan ekstaasissa tutkiessani näyttelyn ryijyjä. Siippa katsoi parhaaksi peruuttaa nopeasti takaisin autoon lukemaan lehtiä. Näyttely on avoinna 28.9.08 saakka.

 

Aiheesta on julkaistu myös kirja, se on ollut pakko hankkia. Tuomas Sopasen kokoelmaan kuuluu nimittäin yli 200 ryijyä, vanhin on 1700-luvulta ja nuorin tämän vuoden helmikuulta. Ne löytyvät kirjasta, lisäksi siinä on muutakin tietoa ryijyistä.

 

1713762.jpg

 

Varkaudesta matkattiin Kuopion ohi vaan, ei edes muikkukukkoa poikettu ostamaan. Jatkettiin vielä Iisalmeen, jossa nipin napin ehdittiin katsomaan Juhani Ahon museo, ennen kuin se sulkeutui. Kuvia ei museossa saanut ottaa, mutta yksi hauska yksityiskohta sieltä löytyi, nimittäin samanlainen öljylamppu kuin aikoinaan oli kotonani. Sen enempää ei tietoa esineestä herunut, vaikka kortistot kuinka tutkittiin.

 

Iisalmessa piti vielä lähteä pyöräilemään, mutta ukkonen jyrisi ja taivaalta ropisi vettä, joten aikomukseksi jäi. Yö vietettiin Koljonvirran rannalla, Vänrikki Stoolin taistelutantereilla.

 

Aamulla ajettiin Sukevan kautta Kajaaniin. Odotin pääseväni katsomaan Savon veräjään Sukevan vankilan myyntituotteita, mutta puoti olikin suljettu. Harmin paikka, käsityöt olisivat kiinnostaneet. Sen sijaan huomasin tien vieressä kasvavan lapsuudesta tutun kasvin, kissankäpälän. Jostain syystä niitä ei enää meillä päin näy, mutta Kainuusta ylöspäin niitä oli tienvierut täynnä.

 

1713765.jpg

 

Kajaanin keskellä Kajaaninjoen saarella nököttävät rauniot, jotka ovat jäljellä 1600-luvulla rakennetusta Kajaanin linnasta. Kajaanin kaupunki on saanut alkunsa tästä linnoituksesta. Mokoman venäläiset räjäyttivät linnan vuonna 1716. Rauniot ovat molemmin puolin vilkkaasti liikennöityä siltaa, joten niiden tutkiminen jäi vain pikaiseksi katseluksi ohi mennessämme. Sen sijaan Paltaniemessä olevaa kuvakirkkoa pääsimme tutkimaan paremmin. Paikalla ollut opas selvitti kuvien historiaa. Ne on aikoinaan maalattu kuvaamaan Raamatun tapahtumia. Ulko-oven päällä oleva maalaus viimeisestä tuomiosta on jouduttu perimätiedon mukaan osaksi poistamaan, sillä se aiheutti niin paljon pyörtymiskohtauksia naisille. Aika kammottava se olikin, ihan kuin jalkojani olisi alkanut heikottaa…

 

1713766.jpg

 

Raatteen tiestä on kuultu niin monta tarinaa, että pakkohan sinne oli mennä katsomaan. Tie on yhteen suuntaan 18 km pitkä kuoppainen hiekkatie ja synkät pilvet näyttivät uhkaavan. Luovuimme siis suunnitelmastamme pyöräillä tie päästä päähän ja kuljimme sen autolla. Tien alussa oli Raatteen portti-niminen kalsean oloinen museo, joka kertoi paikan tarinan. Tien vierellä oli muistomerkkejä kuolleille ja vanhoja juoksuhautoja. Synkän ja ahdistavan oloinen koko tie, olimme tyytyväisiä ettemme tulleet sinne pyörillä. Raatteen tien päässä tuli rajavyöhyke vastaan ja siellä oli myös entisen rajanvartijoiden mökin museo, eivätkä ne mitenkään kohentaneet tunnelmaa.

 

1713767.jpg

 

Suomussalmen keskusta ja leirintäalue olivat sen sijaan pirteitä, kauniilla paikoilla Kiantajärven rannalla. Keskustaan pyöräilimme leirintäalueelta katselemaan paikkoja ja täydentämään eväitä. Empun parkkeerasimme lähelle rantaa. Aurinko kimmelsi järven laineilla. Ajattelin, että myöhemmin illalla saisin varmaan hyviä iltaruskokuvia. Sitten katsoin kelloa ja aurinkoa uudelleen. Muistin, että nyt on 30.6. Mitenkähän mahtaa tuon auringon laskemisen kanssa olla näillä leveysasteilla… Muistin, kuinka oli vaikeaa aluksi nukkua silloin Inarissa 17-kesäisenä, kun aurinko ei laskenut ollenkaan. Onneksi Empussa saa sentään pimennysverhot eteen.

 

1713770.jpg

 

Aamulla jätimme leirintäalueen pihaporot ihmettelemään aikaista nousuamme ja suuntasimme taas pohjoiseen. Kolmisenkymmentä kilometriä taivallettuamme esiin putkahti tienvieruspellolla erikoisen näköistä porukkaa. Pitkä pelto täynnä turvepäisiä linnunpelättimiä. Lähes tuhatpäinen Hiljainen kansa on tanssija Reijo Kelan tilataideteos. Nykyiselle paikalleen se sijoitettiin syksyllä 1994. Turvepäitä kohennetaan ja vaatetetaan kaksi kertaa vuodessa; päät saadaan suoraan pellosta, vaatteet järjestetyillä keräyksillä. Mitä Hiljainen kansa sitten tarkoittaa? Siihen Reijo Kela ei halua vastata. Kukin tehköön päätelmänsä. Jotakin kertoo se, että kun tältä kansalta vaatteet riisutaan, jäljelle jää tuhatkunta ristiä. Näin aamuauringossa ne kuitenkin tuntuivat ystävällisilta otuksilta, joiden joukossa oli mukava kuljeskella.

 

1713771.jpg

 

Vihdoin saavuimme Hossan retkeilyalueelle. Heti autosta poistuessamme paikalle pelmahti parvi verenhimoisia hyttysiä. Ennen patikalle lähtemistä kaadoimme päällemme lähestulkoon litratolkulla hyttyskarkotetta, silti tuntui, että sääskiä oli silmät ja suut täynnä. Jatkoimme kuitenkin urhoollisesti kohti Värikallioita. Matkalla näkyi jo Pohjois-Suomelle tyypillisiä kasveja, kuten ruohokanukkaa. Valkeat kukat muuttuvat syksyllä pirteänpunaisiksi marjoiksi.

 

1713773.jpg

 

Värikalliot ovat Suomen pohjoisimmat kalliomaalaukset. Ne on tehty ainakin 3500 vuotta sitten. Värikallio on yksi Suomen suurimpia kalliomaalauksia. Kalliosta voidaan erottaa ainakin 61 erillistä kuviota. Tunnetuimmat niistä lienevät selvästi erottuvat kolmiopäiset ihmishahmot. Ne ovat päässeet Hossan retkeilyalueen logoonkin.

 

1713774.jpg

 

Värikallion läheisellä nuotiopaikalla oli pariskunta koirineen viettänyt edellisen yön. Kasper-koira oli tohkeissaan, tämä oli 6,5-vuotiaalle Nova Scotian noutajalle ensimmäinen pidempi vaellus. Meihin hän kyllä tottui pian ja pani maaten Siipan jalan päälle siinä tulistellessamme.

 

1713778.jpg

 

Mesimarja hehkui…

 

1713781.jpg

 

…ja joet solisivat kalastajaa odotellen.

 

1713782.jpg

 

Hossasta jatkoimme yöksi Rukalle. Vaan se olikin täysin kuollut paikka näin kesällä. Jatkoimme siis Oulangan kansallispuiston leirintäalueelle. Siellä oli hyttysiä yhtä paljon kuin Hossassakin. Aamulla kävimme katsomassa Kiutaköngästä, mutta en pystynyt erityisen kattavaa kuvaa isosta koskesta ottamaan, sillä nuo vietävän sääsket olivat koko ajan kimpussa.

 

1713784.jpg

 

Sentään maltoin ensimmäisen näkemäni tunturikurjenherneen kuvata. Pohjoisempana niitä olikin sitten tienvierut täynnä.

 

1713786.jpg

 

Myös tämä pahka pysäytti. Takana näytti olevan vielä toinenkin kipeä puu. Tuommoisista pahkoista sotilaat asemasodan aikana väsäsivät milloin mitäkin. Riitti niiden käsittelyssä tekemistä.

 

1713785.jpg

 

Matka jatkui kohti Lappia.