Kokeilevassa käsityössä syksyn toinen aihe oli nukitettu veistos. Tarkoituksena oli tehdä jonkinlainen kolmiulotteinen työ nukittamalla. Käytännössä se tarkoitti ryijyn tapaista työskentelyä. Ryijyssä on kaksi elementtiä, pohja ja nukka. Siitä sitten lähdettiin tarinan alkuun:

Alussa oli kallio, kuin iso möykky keskellä metsää. Lapsuuteni lempipaikkoja, jossa leikin mielikuvituskavereideni kanssa. Niitä kavereita kun saisi joskus vielä tavata...

Sitten kurssilla ope selitti: " ...katiskaverkosta mää tekisin ensin rungon ja sen päälle laittaisin kankaan, johon alkaisin ommella nukitusta..."

Kotimatkalla alkoivat aivot toimia:

"Jokin karvainen otus, ei mikään nätti, kiltti eikä tottelevainen, vaan niin kuin Haisuli, muumimaailman Robin Hood.

Vaan katiskasta muotoillen... Mörkö, jolla on Haisulin turkki? Tjoo..."

Appiukon kätköistä löytyi katiskaverkkoa, siitä muotoutui peikon runko. Vaan tuossahan olisi valmiina pohjaverkkoa kerrakseen, pitäisi vaan etsiä tarpeeksi paksua nukkamateriaalia.

Tulisikohan näistä tarpeeksi sotkuisen näköistä?

Jep, tulee!

Helmatkin on syytä huolitella, ettei maahan jää liian suuria laahausjälkiä.

Siitä se karvoitus alkaa kasvaa.

Vaan pitäisikö möröllä olla sydän? No tottakai. Vaan eihän sitä näy päälle päin muillakaan otuksilla. Siis purkuun meni tämä versio ja mustanpuhuvaa karvaa tuli tilalle. Otuksen sisältä löytyy silti jokin punainen silkkilanka...

Ryhmän ideoinitapua tarvitaan: "Hei millai mää tekisin tälle nenän?" "Huovuta neulalla! Ja paa vaahtomuovi sisään."

Silmävalkuaiset löytyivät perintönappilaatikosta, samoin kuin ne mustuaisetkin. On se vaan hyvä kun äitee on ollut nuuka...

Kourat syntyivät rautalangasta, vanulevynauhasta ja villasta neulahuovutuskurssilla.

Siinä Hän on, lapsuuskaverini Möykkykallion Mörkö.