Aprillipäivän aamuna joukko uskaliaita käsityöläisiä suuntasi kulkunsa kohti Helsingin Länsiterminaalia. Arvelluttavasta päivämäärästä huolimatta siellä odotti Outi Suuresta käsityölehdestä ja jakoi matkalaisille liput Viron laivaan. Tallinnan rannassa odotti tuttu Airi-opas ja hänen luottokuskinsa Rein bussin kera. Karnaluksin käsityötukun ostosten jälkeen joukko siirtyi matkaamaan kohti Tarttoa. Kolmituntisen matkan aikana Airi selosti maisemia ja jakoi meille kurssin tarvikkeita. Hiukan hiljaiseksi veti olo katsoessani 1,5 numeron sukkapuikkoja. Taitavat taipua viutiloon alta aikayksikön, kun niihin tartun,  tuumin. Matkalla saatiin langat vyyhdiltä kerille valmiiksi kurssin alkua varten, vaikka moinen toimenpide vaatikin välillä mielenkiintoisia työasentoja bussissa.

Saatuamme tavarat hotelli Pallaksen huoneisiin siirryimme Ruutikellariin syömään. Alkukeitto tarjoiltiin mielenkiintoisesti leivän kera. Vaikka hyvää olikin, niin ihan en jaksanut koko leipää syödä...

Illalla meille piti luennon virolaisista kirjokintaista Kristi Jõeste, joka opettaa perinteisiä käsitöitä Viljandin kulttuuriakatemiassa. Seuraavana aamuna ryhmä jakaantui kahtia. Osa aloitti kintaan opiskelun ja osa sai mennä kaupungille. Minä ja kässäystäväni Kaija suuntasimme Tarton keskustaa katselemaan. Emajokea ihailimme Võidun sillalta.

Joen rannalla könötti kerrostalo, jota ulkomuotonsa ja toisella puolella sijaitsevan liikekeskuksen mukaan nimitettiin Taskumatiksi.

Keskustan Tartu kaubamajasta löysimme käsityöliikkeen. Kiintoisa paikka, siellä tuli viikonlopun aikana käytä toisenkin kerran. Kolusimme myös muutaman kirjakaupan ja käsityölukemista löytyi.

Vihdoin oli meidän ryhmämme vuoro opiskella kintaan neulomista. Etukäteen olin vähän epäillyt, että mitäs tässä nyt kirjonkintaassa opettelemista on, vanhalla tekijällä Cool  Vaan kun kintaan alkusilmukatkin piti luoda kaksivärisinä, niin en puhunut kokemuksesta enää mitään. Huh, hiki tuli. Vaan sainpas vaan luotua ne 80 silmukkaa.

Iltapäivällä kävimme katsomassa Viron kansallismuseossa eri puolilta maata kerättyjä käsitöitä. Kuva on hiukan varjoinen, museossa ei saanut käyttää salamaa kuvatessa. Aikas kivan näköiset hanskat.

Sitten jatkettiin kintaan varsikuviointieja. Nyt opittiin miten tehdään Kihnu vits. Neulotaan kaksiväristä nurjaa, jossa langat kulkevat työn etupuolella ja muodostavat samansuuntaisella kierteellä linnunsilmäpistoa muistuttavan kuvion. Tämä ei ollut nopeaa hommaa...

Opettaja auttoi aina tarvittaessa ja kiersi luokassa tämän tästä. Kun ehti, hän neuloi itse tämmöistä kinnasta. Siinä on vaatimattomat 200 silmukkaa. Ei varmaankaan ollut kovin huono näkö Kristillä.

Illalla söimme Moka-ravintolassa. Nimestään huolimatta ruoka oli maukasta. Paluumatkalla hotelliin ihailimme vielä raatihuoneen toria ja siellä sijaitsevaa patsasta Suutelevat opiskelijat. Tartto on Viron henkinen pääkaupunki yliopistoineen ja opiskelijoita siellä on monista Euroopan maista suomalaisten lisäksi.

Sunnuntaiaamuna lähdimme opastetulle kaupunkikierrokselle. Sen mukana näimme bussista niin vanhoja neuvostoaikaisia rakennuksia kuin uudempia ja vanhempiakin. Oppaana meillä oli oman Virossa asuvan ryhmänjohtajamme Airi Lautakarin lisäksi pitkään Tartossa asunut Elina Aro. Airilla oli puku, jossa on muhulaista villakirjontaa ja Elina oli pukeutunut keskiaikaiseen tyyliin.

Kiertelimme kiinnostavilla paikoilla, mm. tuomiokirkon raunioilla ja saimme kuulla aimo annoksen paikallishistoriaa.

Tartu ûlikooli eli Tarton yliopiston päärakennus takapihalta päin.

Yhdessä yliopiston rakennuksen ikkunoissa näkyi morjestelevia ihmisiä. Siinä on ikuistettuna yliopiston professoreita Yliopiston 375-vuotissynttäreiden kunniaksi. Vanhaan aikaan professorien kuva ilmestyi ikkunaan aina kun oppilaat eivät olleet häneen tyytyväisiä. Mitäs tästä pitäisi nyt päätellä, kun he ovat siellä kaikki...

Tarton yliopistoon pääsimme myös sisällä käymään. Siellä meitä odotti trubaduuri, joka lauloi meille balladeja englanniksi vähän keskiaikaisittain murtaen. Myöhemmin kuulimme, että hän on ihan supisuomalainen herra.

Näin helposti tuli Tarton yliopisto läpikäytyä. Tämän jälkeen päättyi opaskierroksemme, vaikka näkemistä olisi ollut vielä vaikka kuinka paljon, vaan kello ei antanut periksi. Tartto on kaunis kaupunki ja monissa rakennuksissa on kiinnostavia yksityiskohtia, kuten tämä ränni.

Sunnuntaiaamuna lähdimme kotimatkalle. Matkan varrella poikkesimme Aade lõngin tehtaanmyymälään ja melkoinen määrä villalankaa vaihtoi omistajaa. Tallinnan Susihotellin nimikkoeläin odotteli meitä syömään. Istui melkein selkäni takana vahtimassa että olen ihmisiksi.

Sitten suuntasimme pikaiselle ostoskierrokselle Satamarketiin ja sen jälkeen palasimme Suomenlahden poikki kotikonnuille. Kinnas ei ole vielä valmis. Tältä se näyttää nyt.

Veikkaan, että tälle käy samoin kuin viime syksyn Kihnun sukalle, jolle en paria aio tehdä. Yksi kinnas riittää kyllä tuonne vitriiniin. Ja ne 1,5 numeron puikot ovat ennustukseni mukaan melkoisen viutilot.

Tämmöisiä hikisiä kinnasväkerryksiä kun tehtiin, tuntuu uskomattomalta että jossakin vaiheessa Kihnun naisille piti laittaa tuotantorajoitukseksi 10 paria kuukaudessa, kun välittäjät eivät ehtineet muuten niitä myymään edelleen. Kymmenen paria kuukaudessa, huhhuh.

Edit: Lisää kintaan teosta Leenan blogissa.