Perjantaiaamuna Siskolikka jäi huilaamaan polveaan, kun minä lähdin matkanjärjestäjän ryhmän kanssa levadalle. Bussimatkan jälkeen olimme Porto da Cruzin yläpuolella viljelysalueilla. Levadat ovat edelleen toimiva kastelujärjestelmä, jota on alettu rakentaa vuosisatoja sitten. Nykyisin niitä on n. 2000 km. Levadoja seuraavat polut, joita pitkin levadeirot, levadojen huoltomiehet kulkevat. Ainakin parinkymmenen vuoden ajan niitä ovat käyttäneet myös patikoinnista pitävät turistit. Nyt Madeiralla on sadekausi ja vettä tulee muutenkin tarpeeksi. Sen takia ojat ovat hiukan sottaiset, mutta kuivan kauden alkaessa ne putsataan tarkasti ja huolehditaan niiden auki pysymisestä.

Polulla sai katsoa koko ajan jalkoihinsa käveltäessä, ettei kapealla polulla vain astunut harhaan tai kompastunut. Onneksi pysähdeltiin usein ja ehti katsella ympärillä olevaa viljelymaisemaa. Noilla rinteillä ei traktoreita tarvita.

Polun varrella näkyi myös luonnonkasveja, kuten punainen käenkaali.

Yhdestä suunnasta Kotkankallio näytti aivan makaavan miehen profiililta.

Kuuden kilometrin patikka päättyi kahvilaan, josta sai maistaa ja ostaa kahvilanpitäjän itse tekemää madeiraviiniä omaan retkipulloon. Ihan hyvän makuista oli, mutta ei ehkä kannata samalla sisällöllä lähteä uudelle levadalle.

Bussille kävellessämme huomasin pihassa hehkuvan joulutähden, joka on yleinen pensas Madeiralla.

Porto da Cruzissa söimme patikan päälle keittolounaan, tomaattisipulikeittoa, johon sekaan tipautettiin uppomuna, palan painikkeeksi maalaisleipää. Uppomuna oli minulle uusi tuttavuus, mutta tiedän, että se tehdään rikkomalla tuore kanamuna kiehuvaan etikalla maustettuun veteen ja se pysyy siinä yhtenäisenä. Ihan tuo kanamunalta maistui.

Levadan jälkeen lähdimme Siskolikan kanssa kävelemään länteen hotellilta. Pääkadun keskellä näytti tältä.

Kohteemme oli kauppakeskus Forum Madeira. Siellä putiikkien ja kahviloiden lisäksi oli elokuvateatteri, jonka mainoksissa näkyi tutun oloisia kasvoja.

Takaisin hotellille köröttelimme paikallisbussilla. Niillä on kätevää kulkea muutenkin kaupungissa. Illalla menimme syömään oppaan vihjeestä ihan nurkan taakse paikkaan, jossa ei ole ollenkaan sisäänheittäjää. Silti se on iltaisin niin täynnä, että on parempi varata pöytä varsinkin jos tulee syömään vasta klo 20 maissa. Enkä yhtään ihmettele, ruoka oli taivaallista. Otimme lihaa kuuman kiven päällä. Mielessäni kuvittelin pyöreän rantakiven, jonka päällä ohutta lihankönstiä käännellään. Vaan pöytään tulikin sileä kuuma kivilaatta, jonka päällä tirisi paksu filepihvi. Ensimmäiseksi halkaisimme pihvimme ja sitten paistelimme sitä molemmin puolin samalla lisukkeita maistellen. Liha oli kerrassaan älyttömän hyvää. Päätimme tulla seuraavana iltanakin samaan paikkaan, siis lauantai-illaksi pöytävaraus.

Lauantai-aamuna oli määrä hakea viimeiset tuliaiset. Siispä bussilla keskustaan ja kauppahallille. Nyt sain kuvattua yhden komeimmista kukista Madeiralla, protean.

Kauppahallin ostosten jälkeen nousimme bussiin, joka vei meidät Kasvitieteelliseen puutarhaan. Siellä oli näkemistä niin paljon, että riittäisi koko päiväksi. Siskon polven tähden päätimme valloittaa vain osan puistosta. Ihastelimme astaleaa, joka oli iso pensas.

Peikonlehtikään ei ollut pienuudella pilattu.

Paikan kruunaamaton kuningas paistatteli päivää vesialtaan reunalla.

Puistoon tehdään joka vuosi erilainen mehikasvi-istutus. Nyt se näytti tältä.

Tarkkaan katsoen kaikkia rikkaruohoja ei oltu perattu. Yksi tutun näköinenkin vihulainen löytyi.

Näistä Sinuhen aikaan tehtiin paperia. Papyruskaislaa.

Siskolikka ja kaktukset.

Muotopuutarhan muotoiltuja puita.

Vaikka olen maalta kotoisin ja nykyisinkin asun maalla, en ole kaskaan ennen päässyt kuulemaan vastaavaa ääntä, mitä olin jo vähän aikaa puistossa ihmetellyt. Sammakoiden kuorolaulua, tai siis kurnutusta. Se oli yllättävän kovaäänistä. Lopettivat sen, kun joku meni liian lähelle, sen vuoksi kuva on suuresti zuumattu. Silti ainakin pari laulelijaa sieltä erottuu.

Puiston yhteydessä oli myös pieni lintutarha. Siellä yllätti valkoinen riikinkukko.

Kasvitieteellisen puutarhan alapuolella parin sadan metrin päässä on pieni orkideatarha. Sinne siis seuraavaksi. Ensin jyrkkää mäkeä alas ja sitten jyrkkää mäkeä ylös. Matka tuntui kyllä pidemmältä kuin 200 m, jostain syystä. Vaan se kannatti taapertaa. Tässä vain osa orkideaihanuuksista, joita näimme.

Orkideapuutarhassa oli myös pieni kahvikioski, josta ostimme juomaa. Sitä lipittäessämme saimme seurata paikallisten gekkojen kisailua. Tai sisiliskoiksi minä noita täällä Suomessa sanoisin. Niitä vilistää Madeiralla vähän joka kivenkolossa niin maalla kuin kaupungissakin.

Illalla menimme viimeiselle päivälliselle siihen samaan ravintolaan Solar da Ajudaan, missä edellisiltanakin söimme. Löytyy Rua da Casa Brancalta läheltä Lidon kauppakeskusta. Tällä kertaa maiskuttelimme kanaa sienillä ja juustolla höystettynä. Mmmmaiskis. Loppuilta menikin sitten niitä herkkuja sulatellessa ja kapsäkkejä pakatessa. Sunnuntaiaamuna koitti kotiinlähtö. Retkibussipysäkillä vielä napsasin viimeisen kuvan kukasta, joka täällä Suomessa on vaikea kasvatettava, mutta Madeiralla kasvaa vähän joka kolkassa. Nimittäin bougainvilleasta, joita kasvaa pitkinä köynnöksinä saarella ympäriinsä. Hoooh, mikä paikka, todellinen kelluva kukkaruukku!