8.3. Naistenpäivä alkoi auringonpaisteella. Runsaan hotelliaamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Kiellettyä kaupunkia. Osan matkaa menimme bussilla, loput kävellen. Kaiken maailman krääsän kaupustelijoita ja kerjäläisiä putkahti esiin joka kulmassa. Oppaamme oli antanut ohjeeksi, että jos jotain ostaa, niin tingata pitää, sillä kiinalaisen sanalaskun mukaan ”ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se on tyhmä, joka maksaa liikaa.” Kerjäläisille taas kun yhdelle antaa rahaa, kohta on kymmenen perässä kinuamassa lisää. Raaka peli, mutta parempi olla antamatta. Myös taskuvarkaitten varalta piti pitää huolta kassistansa. Matkalla ohitimme pieniä puoteja, joita koristivat kauniit lyhdyt, lyhtyjuhlan jäljiltä. Puodeissa näytti myytävän melkein mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Eräässä puodissa myytiin vähän käytettyjä poliisiauton hälytysvalojakin. Olisikohan tulli antanut viedä sitä maasta…
Kielletty kaupunki oli keisarin ja hänen perheensä asuin- ja hallintopaikka, minne tavallisella rahvaalla ei ennen ollut mitään asiaa. Siitä nimitys Kielletty kaupunki. Kansantasavallan aikaan siitä tuli turistikohde, jonne erityisesti kiinalaiset itse maan joka kolkasta halajavat käymään. Kuvassa valtaistuinsali, jonne johtaa viisi siltaa. Siltojen määrä johtuu vanhoista kiinalaisista uskomuksista. Keskimmäistä siltaa kulki keisari, siinä nykyään tahtoo turisti kuin turisti kuvata itsensä.
Vanha kiinalainen arkkitehtuuri on kiehtovaa ja kaunista. Moni siihen liittyvä asia johtaa juurensa vanhoihin uskomuksiin ja feng shuihin. Keltaisia kattotiiliä sai käyttää vain keisarillinen perhe. Aikoinaan Pekingissä oli oma tiilentekijäin ammattikuntansa.
Jännä yksityiskohta ovat eläinhahmot räystäiden alaosissa. Kiinalaisen uskomuksen mukaan pahat henget tulivat joko ylhäältä päin tai sitten maata pitkin. Jälkimmäiset voitiin torjua korkeilla kynnyksillä, edellisten takia räystäisiin tehtiin suojaksi hahmot, jotka karkottivat pahuudet.
Kielletyssä kaupungissa on monta osaa ja pihaa. Yhdellä pihalla on yli 200000 kiloa painava lohikäärmekivi, jota ihmiset ovat palvoneet. Lohikäärme on kiinassa keisarin ja voiman symboli ja sen sanotaan tuovan hyvää onnea. Kivi on tuotu satojen kilometrin päästä jäädyttämällä tietä ja liu’uttamalla kiveä pikkuhiljaa eteenpäin. Matkan varrelle oli rakennettu tätä varten yli tuhat kaivoa. Silti heräsi kysymys miten kummassa mokoma möhkäle on saatu kuljetetuksi paikalle ehjänä? Eihän se mahtunut kokonaan edes kuvaan.
Rakennusten seinät ja katot ovat upeasti koristellut. Seinissä näkyi kauniita kaakelitöitä. Lootuksen kukka esiintyi monessa paikassa.
Niin Kielletyssä kaupungissa kuin kaupungillakin näkyi leijonapatsaita, jotka oli sijoitettu molemmin puolin ulko-ovia. Toinen leijonahahmo oli koiras, joka piteli tassunsa alla maapalloa, joka oli ylimmäisen vallan symboli. Toinen hahmoista oli naaras, jonka tassun alla oli pentu, ja naaraan kynnet olivat pennun suussa. Näin haluttiin kertoa, että äiti antaa elämän kaikille. Tai jotain sinne päin…
Tärkeimmät Kielletyn kaupungin osat oli entisöity juuri olympialaisten alla. Kävimme myös vähemmän tärkeissä osissa, esim. jalkavaimojen pihassa, joita ei oltu vielä ehditty entisöidä. Huoneisiin emme päässeet, mutta sisään kurkittiin.
Keisarillisen perheen yksityispuutarhassa näin ensimmäisen kerran luonnonkivistä tehtyä taidokasta mosaiikkia. Tämä esittää bambua.
Puutarhassa kasvoi myös lohikäärmeen kynsipuu. Nimensä se on saanut oksistaan, jotka kasvutavaltaan muistuttavat lohikäärmeen kynsiä.
Pihalla oli myös suitsutusastia, jonne pantiin hyväntuoksuisia suitsutustikkuja palamaan. Näin lähetettiin viestejä vainajille.
Kiinassa halutaan kaikkialla noudattaa feng shuin oppeja. Sen mukaan pitää olla vastakohdat kohdallaan. Tämän vuoksi kielletyn kaupungin vastakohdaksi on pitänyt tehdä vuori. Ainekset siihen saatiin kielletyn kaupungin ympärille kaivetusta vallihaudasta.
Syömässä kävimme mongolialaisessa ravintolassa, jossa esiintyi myös tanssijoita ja laulajia. Erikoismongolialaista oli kurkkulaulajien esitys, joka ei kuulostanutkaan niin kamalalta, kun etukäteen kuvitteli. Semmoista matalaa mörinää, joka kyllä tuntui jotenkin menevän nuotin mukaan.
Lounaan jälkeen menimme valtion silkkikauppaan. Siellä meille näytettiin miten silkki syntyy silkkiäistoukan kotilosta…
… ja miten siitä kehrätään lankaa.
Vaurioituneista koteloista ei saada kehrättyä lankaa, mutta ne hyödynnetään muuten. Kotilo venytetään ensin telineissä pikkuhiljaa suuremmaksi ja sitten siitä ottaa kiinni neljä naista ja he venyttävät sen varovasti isoksi silkkivanun ohueksi kerrokseksi.
Me turistitkin saimme kokeilla venyttämistä ja saimmekin levyn pysymään ehjänä. Yhteen silkkipeitteeseen tulee vähintään 120 kerrosta tällaisia levyjä.
Silkkikaupassa oli myytävänä silkkivaatteita, kodintekstiilejä, kangasta ja vaikka mitä tilpehööriä. Tarttui jotain mukaan meillekin… Myynnissä oli myös taidokkaita silkkikirjontoja. Niitä väsäsi keskittyneesti yksi työntekijöistä, mielenkiintoisen kirjontatelineen äärellä.
Esillä oli myös monenlaisia kangaspuita, joilla silkkikangasta oli työstetty.
Kävimme myös Pekingin kaupunkisuunnittelumuseossa, jossa oli isot pienoismallit kaupungista eri ajoilta. Pienoismallit olivat varsin hyvin tehtyjä. Eikös vain näytäkin siltä että olen käynyt ottamassa Pekingin televisiotornista kuvan helikopterilla yläilmoista?
Illalla muutama ryhmästä lähti käymään vielä vaatturiliikkeessä oppaan kanssa, joka korjautti omia vaatteitaan siellä. Minä meni mukaan, ihan vaan käsityöläisen uteliaisuudesta katsomaan kiinalaista vaatturitoimintaa ja kankaita. Palatessani oli lompakossa kuitti tilaamastani juhlamekosta…
Kommentit