Kuluneen viikon olen viettänyt melkoisen tiiviisti tilkkutyökurssilla Kankaanpään Opistossa. Suomalaisen ilmaisullisen tilkkuilun Grand Old Lady Vuokko Isaksson piti siellä kurssia teemalla "Lähdetään luontoon".

Tulin taannoin opettaneeksi tilkkuilua kansalaisopistossa muutaman vuoden. Minulle kävi niinkuin monelle muullekin: kun harrastuksesta tulee työ, se ei enää olekaan niin kivaa. Lopetin opettamisen kuutisen vuotta sitten ja sen jälkeen ei montaakaan tilkkutyötä ole käsissäni syntynyt. Niinpä päätin mennä kyseiselle kurssille vähän herättelemään harrastustani uudelleen. Samalla saisin lisää opintoviikkoja Kokeilevan käsityön valinnaisiin aineisiin.

Helteet alkoivat edellisviikolla. Kun viikonloppuna piti alkaa kerätä tarvikkeita kurssia varten, ei mikään hotsittanut. Otti suorastaan pattiin koko kurssille meno. Pitkällisen manaamisen jälkeen sain kuin sainkin tarvikkeet ja kankaat kasaan. Päällimmäiseksi laukkuun tulin heittäneeksi neljä vanhaa jämäpalaa jostain aikaisemmasta niittyaiheisesta työstä. En ollut raaskinut niitä mihinkään patalappuihin käyttää, sillä niiden tekoon olin aikanaan nähnyt jonkin verran vaivaa. Josko nuo saisi käytettyä johonkin tällä kurssilla.

tilkkupala.jpg

Maanantaina kohtasin Vuokon aloituskahvilla. Nainen näytti hyvältä, parempikuntoiselta kuin muutama vuosi sitten Kouvolassa tavatessamme. Puhkui intoa päästessään opetushommiin. Vuokko itsekin sanoo, että tekstiilityön opettajuus ja taiteilijuus kulkevat hänellä limittäin. Hän pääsikin ryhmämme kanssa tositoimiin, sillä osa kurssilaisista ei ollut koskaan tehnyt tilkkutöitä.

Ensimmäisen luennon aikana Vuokko toi esiin ihmisten ja luonnon suhteita ja sitä, miten luonto on joka puolella läsnä. Kuvat luonnon pienistä yksityiskohdista ja luonnon innoittamista tilkkutöistä tukivat esitystä. Tähän asti minulla oli ollut edelleen nahkea olo muutenkin kuin helteiden takia. Yhtäkkiä luennon aikana alkoi päästäni kuulua rytinää. Suorastaan valtaisaa kolinaa. Muistiinpanopaperille piirsin häthätää pienen sommitelman ideastani. Hämmästyksekseni paloin halusta aloittaa omaa työtäni.

Vuokko toisti aiemminkin kuulemani sanonnan: Vapaalla kädellä vedetty viiva on elävä viiva, viivottimella vedetty viiva on kuollut viiva. Niinpä, eihän luonnossa viivasuoria viivoja olekaan. Päätin tehdä työni käyttämällä mahdollisimman vähän leikkuria ja viivainta. Sakset ja oma käsi olisivat tärkeimmät tarkkuusvälineet. Mittanauhankin olin jättänyt vahingossa kotiin, siispä en tarvinnut sitäkään.

Kun luento loppui hyökkäsin laukulleni ja kaivoin sieltä esiin hehkuvan punaisen aurinkovärjätyn tilkun. Silitin kiinni siihen liimaharson. Päälle aloin repiä ja asetella värjätyistä kankaista rispaantuneita lankoja ja yhden villalangan pätkänkin. Päälle asettelin reilusti isomman tummanpunaisen tyllin. Silitin ja tikkasin koko komeuden yhteen. Työn keskelle tuleva tilkkumaalaus oli valmis.

tilkkumaalaus.jpg

 Seuraavaksi hain työhön ilmavuutta, irrallisuutta. Tarkoituksena oli jättää keskusta irralliseksi reunoista. Löysin tarvikkeistani Tyttären minulle kehräämän kirjavan silkkilangan. Sen väri sopi kuin nakutettu työhöni, vaan oli sellaisenaan hieman liian ohutta. Siispä melkein koko tiistaipäivän vietin letittämällä tukilankoja tilkkumaalauksen taakse. Kiinnitin ne vapaalla konetikkauksella työhön.

taustalangat.jpg

Nauhat toimivat myös kiinnitysvälineinä työn reunoihin. Reunakappaleisiin upotin jämäpalat, muuten reunat kokosin eri sävyisistä itsevärjätyistä vihreistä kankaista. Tässä työ suunnitteluvaiheessa.

reunaehdotelmaa.jpg

Aikani vihreitä kankaita pruuvattuani ompelin reunapalat yhteen sivuittain. Leikkasin vuorin ja vanupalat hieman suuremmiksi, asettelin ne paikoilleen ja ompelin kiinni keskustan nauhoihin. Siinä olikin tsekkaamista, että langat olivat varmasti kankaiden välissä oikeassa kohdassa ja kiinnittyivät kunnolla paikoilleen. Tässä vaiheessa tuli yhden jos toisenkin kerran manattua, että kaikenlaisia ideoita sitä tulee keksittyä oman pään menoksi. Vaan en antanut periksi.

kehykset.jpg

Vihdoin reunapalat olivat kiinni paikoillaan. Aloin suunnitella tikkausta. Keskiaikaisilta markkinoilta ostamani nokkoslanka syyhytti sormia. Vaan se oli tikkaustarkoitukseen liian paksua ja epätasaista. Siispä päädyin käyttämään pellavaista nypläyslankaa, jonka olin löytänyt varastoistani. Siitä olin n. 25 vuotta sitten virkannut kaverilleni häälahjan.

Reunapalat esittivät työssäni ihmistä ympäröivää luontoa, siispä kehittelin päässäni kaikenlaisia tikkauskuvioita, jotka ilmaisisivat tuota elementtiä. Lopulta päädyin käyttämään pieniä tyylitellyn taimen näköisiä kuvioita. Kurssilla keksittiin niille nimikin: "sirkkalehtitikkaus". Tosin tyttären mielestä ne muistuttivat paremminkin itikoita...

sirkkalehtitikki.jpg

Lopulta koitti viimeistelyn vuoro. Reunoista leikkasin saksilla vain välttämättömät ylimääräiset vanun ja vuorin reunat, muuten jätin reunat mukavasti viutiloiksi. Reunan huolittelukaitaleessa annoin periksi, sen leikkasin leikkurilla ja viivaimella. Pääsin näin vähän helpommalla. Taakse vielä ripustuskujat ja nimilaput. Teelmys oli valmis juuri ennen kuin kurssi perjantaina loppui. Ristin työn "Vapaasti sidoksissa". Ajatuksena on luonnon keskellä oleva ihminen, joka on periaatteessa vapaa tekemään melkein mitä vaan, mutta hänen tulee kuitenkin muistaa, että on aina riippuvainen, sidoksissa luontoon.

vapaasti%20sidoksissa.jpg

Olen pitänyt Vuokon tavasta opettaa. Hän ei koskaan pihtaa mitään tietojaan ja taitojaan. Tälläkin kurssilla saimme monia hyviä vinkkejä ja työtapoja tietoomme. Nyt tuntuu, että tilkkuilun eväsrepussa on paljon käyttökelpoista tavaraa.

Oli vapauttavaa irrottautua tarkkojen viivojen kahleista. Päässä on taas uusia ideoita, joita ei tarvitse enää kahlita joihinkin perinteisen tilkkutyön sääntöihin. Jesss.