Kokeilevassa käsityössä hurahdin oikein kunnolla nukittamiseen. Toiseksi sivututkielmaksi tein tilkkutyön, jonka kehystin räsyvirkkauksella, eräänlainen nukittamismuoto sekin. Sitten tarinaan:

Alussa oli valkoinen joulu, jota ei tullut. Aiempina talvina syntymäpäivät, nimpparit, häät ja hautajaiset oli vietetty hankien keskellä. Nyt vain harmaa kuura peitti paljasta maata.

Tilkkuyhdistyksen paikallistapahtumasta toin mukanani pussillisen neliön muotoisia tilkkuja.

Ompelin tilkut siihen järjestykseen, kun ne pussista putkahtivat, kuusi palaa kymmeneen riviin. Syntyneen tilkkupinnan ompelin pussiin vuorin ja vanun kanssa.

Kaivoin kätköistäni pohjaverkkoa ja "lokkerhookin", virkkukoukun, jonka toisessa päässä on parsinneulan silmä.

Ompelin tilkkuosan verkkoon kiinni käsin virkkauslangalla.

Tilkkuosan kerrokset kiinnitin toisiinsa ja pohjaverkkoon muutamilla vapaamuotoisilla ristipistoilla.

Kuteeksi leikkasin 2 cm:n levyisiä kaitaleita luonnonvalkoisesta puuvillakankaasta ja tukilangaksi löysin keskipaksua puuvillalankaa.

Sitten alkoi räsyvirkkaus: neulansilmään pujotin pätkän puuvillalankaa. Koukulla nostin joka verkonreijästä kaitalelenkin. Kun niitä oli muutamia koukulla, vedin puuvillalangan niiden läpi, jotta ne eivät purkautuisi.

Virkkaus jatkui ja jatkui, monta kierrosta tilkkupinnan ympäri. Työ painoi kierros kierrokselta enemmän.

Vihdoin, monen viikon jälkeen, virkkasin viimeistä kierrosta. Kumma kyllä, se tuntui olevan hankalin työstettävä. Tuli useammankin kerran mieleeni, että jos olisin tehnyt tavanomaisen tilkkukehyksen työhöni, se olisi ollut aikoja sitten valmis. Ja painoltaan paljon kevyempi.

Viimeistä vaihetta viedään: nimilappu ja ripustuskuja paikoilleen nurjalle puolelle.

Siinä ne ovat, Talven kaiken näköiset juhlat kaipaamieni hankien keskellä.