Vihdoinkin aurinko näyttäytyy ja on pieni pakkanen. Koko joulun potemani Kaikkien Räkätautien Äitikin tuntuu paranevan tämmöisenä päivänä nopeammin kuin muutoin. Siispä pipo päähän, kamera kouraan ja mäjelle.

 

Talitiaiset ovat jo muutaman päivän kiusanneet kattia pihalla. Pihakoivusta on helppoa tehdä härnäyssyöksyjä viiksiniekkaan päin.

 

Pihapellon takana tuulenpesäkoivukin näyttää nauttivan auringon säteistä.

 

Aurinko paistaa risukasaan. Keltajäkälää haavan oksissa.

 

Katti tupsahti paikalle risukasalle: ”Jahah, mitäs täälä hommataan? Meinasiks ilman mua lähtee?”

 

Pajan katolta lumet ovat valuneet pikkuhiljaa räystään yli.

 

Pystyyn kuollut koivu kääpineen koettaa olla kammottavan näköinen.

 

Metsän kivirykelmä muistuttaa jonkin sortin muistomerkkiä.

 

”Mjaahah, kukas täs on ennem mua käyny, nuuh.”

 

Kallioimarretta.

 

”Tää on tän mettän korkein kivi ja tää on mun. Mää oon nääs täälä kunkku!”

 

Orava on maiskutellut täällä.

 

Rusakkokin hyppi karkuun kameraani. Sammalmättäästä naureskelee hitaudelleni peikon näköinen otus.

 

Talventörröttäjän päältä on lumi karissut.

 

Aurinko lämmittää omenapuun oksaa.

 

”Nonni, nyt tultiin takas pihaa. Mes sää ny jo sisälle niistään nokkaas, mää jään tänne viä vahtimaa.”