Olihan siellä lunta, Syötteellä.

Perjantaina piti lähteä matkaan heti aamusta, ja lähdettiinkin, vaan mutkan kautta. Siipan piti ensin kokoustaa Tampereella ja sieltä jatkettiin matkaa vasta puolen päivän jälkeen. Lumipyry alkoi Oulun tienoilla ja välillä se oli melkoisen sakeaakin. Syötteelle saavuimme kymmenen maissa illalla. Lunta riitti joka puolelle, mutta pimeää oli, joten eikun pehkuihin. Aamulla ihmettelimme hotellihuoneen ikkunasta avautuvaa näkyä.

Hotellin pihassa ja aulassa parveili lumivallien lisäksi oudon näköistä sakkia "hullun kiilto silmissä". Rinkat täynnä tavaraa tukkivat kulkureitit. Hurja kisa umpihankihiihdon maailmanmestaruudesta ja lumikenkäilyn Suomen mestaruudesta oli alkamassa. Meillä ei kuitenkaan ollut tarkoitus osallistua, joten söimme aamiaisen rauhassa. Siippa lähti siitä kurssille ja minä nappasin kameran kouraani, pipan päähän ja pihalle. Kilpailijat olivat kuitenkin jo painuneet tunturiin, -20 asteen pakkasessa, tuulessa ja tuiskussa. Lähtöpaikka oli tyhjentynyt. Mitenkähän pärjäävät yön yli maastossa.

Lumista oli, tuuli oli melkoinen. Ei ihan parhaimpia ulkoiluilmoja. Mutta vaikuttavan näköistä maisemaa näin etelän loskaan tottuneelle.

Iltapäivällä pyryn seasta pilkotti vähän aurinkokin.

Sunnuntaiaamuna laskeuduimme Pikku-Syötteeltä alas Pudasjärven lentokentälle, jossa Siippa suoritti karavaanarin ajotaitokorttikurssinsa loppuun. Lähdimme taas taipaleelle puolen päivän jälkeen, tällä kertaa kohti kotia. Pakkasta oli -12,5 astetta ja pyrytti edelleen. Etelään päin tullessa ilma lämpeni. 20 kilometriä ennen Kauhavaa alkoi vesisade.

Että sellainen pikavisiitti Suomen eteläisimmälle tunturille.