Nukitettua veistosta työstäessäni luin Anneli Toikka-Karvosen "Ryijy" -kirjaa. Paksun paksu, mutta mielenkiintoinen kirja, jonka kahlasin läpi kolmessa kuukaudessa. Innostuin siinä esitetyistä kaikkien ryijyjen äideistä eli veneryijyistä, jotka aikoinaan toimivat saaristolaisten veneissä niin makuualustoina kuin peitteinäkin. Lankaa löytyi taas omista varastoista, pohjakankaan tilasin Pirkanmaan kotityöstä. Kangas oli 45 cm leveää ja metrin korkea.

Näin alkoi syntyä nukitetun veistoksen "sivututkielma" -tarina:

Alussa oli järvi. Sen saaressa mökkeiltiin ja sen vesillä kalastettiin.

Sen kaislikkoon jumiintuneessa veneessä serkukset saivat kasteessa uudet lempinimet, Ansu ja Fiinu.

Kymmeniä vuosia myöhemmin toinen heistä, eli minä matkailin Lofooteilla, viikinkien saarella. Sen museossa kohtasin noiden entisten maailman valloittajien veneryijyn ja ihastuin sen luonnonmukaisiin väreihin.

Samalla reissulla Hailuodon Marjaniemessä tulin ostaneeksi luonnonvärisiä villalankoja.

Ryijystä kertovasta kirjasta ammensin lisää tietoa saaristolaisten veneryijyistä. Erityisesti kiinnostivat ryijyt, joissa oli värillisiä kuvioita ylä- ja alaosassa.

Kerin Hailuodon langat ja aloin miettiä niille värillisiä kavereita.

Indigon sinistä, krapin punaista, koivunlehdistä keltaista, luonnonvalkoista, vanhoja värejä mukaillen.

Siitä se alkaa pikkuhiljaa nousta, alaosan koristeraitojen jälkeen luonnonvärisiä mielialan mukaan vaihdellen.

Kokeilin nimikirjainta kokeliininpunaisella (fuksia), mutta ei se käynyt. Näin sen kuuluu olla, samalla krapinpunaisella, omaa käsialaa mukaillen.

Yläreunan koristeruudut vielä paikoilleen. Fiinun veneryijy on siinä.