Talvinen luonto on nyt niiiin hianoa, että päätin jo töissä lähteä hämäränhyssyyn lumikenkälenkille metsään. Pihalla könötti lintulauta lumikuorman alla.

Takapellolla peurat olivat pitäneet melkoiset tanssiaiset, pelto oli täynnä jälkiä.

Tämä pusikko on muistaakseni tuomi...

...ja myöskin tämä, ilman salamaa otettu. Oikeastaan oli pimeämpää, kuvaa oli pakko vaalentaa vähän, että jotain erottuisi.

Kuusen oksan lumista huntua.

Metsässä risteili peuranpolkuja joka suuntaan. Kuuset seisovat vartiossa.

Alkoi olla melkoisen pimeää. En tahtonut enää erottaa missä on kiven töppäre, missä kolo. Kerran meinasin lentää kumolleni, vaan nopealla kiertoliikkeellä sain toisen jalan eteen. Suksilla moinen ei olisi onnistunut, vaan olisin mötkähtänyt hankeen pua lumen uumenissa ja jalat sikin sokin, eikä ylösnousutekniikasta olisi ollut tietoakaan. Kyllä lumpparit on sitten hyvät pelit! Pikkuinen kuusi kummasteli hemppumistani.

Yhä vain pimeämpää. Lumi oli muuttanut tutun maiseman sellaiseksi, etten ihan ollut varma missä olinkaan. Kuuset alkoivat muistuttaa lapsuuden kirjojen pelottavia kuvia. Jatkoin sinnikkäästi poikki korven, tai ainakin luulin olevani siellä tutussa korvessa. Jotenkin vaan oli oudon näköistä...

Hetken kuluttua pomahdin tiheästä korvesta tutulle metsätielle, ja ihan siihen kohtaan mihin olin aikonutkin. Jesss! Ei ollut suuntavaisto ihan sekaisin :) Vaan seuraavalla kerralla otan kyllä otsalampun mukaan.