Perjantaina starttasimme Empulla heti töiden jälkeen kohti etelää. Ilta hämärtyi pian ja kun käännyimme Janakkalan kohdalla Kalpalinnan leirintäalueelle, oli jo pussipimeää. Yhden yön parkki löytyi laskettelurinteen läheltä, sen vähän auton valoissa maastosta saattoi arvata. Aamulla muiden paikalla yöpyjien vielä nukkuessa lähdimme taas matkaan. Helsingin messukeskukseen saavuimme parahiksi kymmenen aikaan. Työnjako oli selvä: Siippa kiersi Metsä- ja minä Kädentaitomessut. Elma-messujen puolella kiersi vähän molemmat, omaa tahtiaan.

 

Kädentaitomessuilla oli useita pisteitä missä sai kokeilla milloin mitäkin. Taito-helskyn osastolla roikkui parresta kolme hauskan näköistä neuleputkea, joita sai jatkaa mielin määrin, lankoja ja mallineuletta vaihdellen.

 

 

Helsingin yliopiston käsityönopettajaopiskelijat opettivat mm. naulakkoneulontaa. Kuvassa naulakkona toimi vanha lauta ja hevosen kengitysnaulat. Hommaa tehdään paksulla langalla ja tuloksena on väljää neuletta, joka sopii vaikka huiviksi. Tuota pitää joku kerta kokeilla.

 

 

Keramiikkaa oli esillä monessa paikassa ja yhdessä työpajassa lapset dreijasivat ruukkuja innolla. Kuvassa eräs nuori mies muotoilee hartaasti omaansa.

 

 

Muitakin muotoiluja näkyi, tässä marsipaania.

 

 

Elma-messujen puolella kiinnosti tietty vanhat Valmetit, ihanan punaiset prutkuttajat. Tiedä sitten kehtaako sitä vielä kyseiseen yhdistykseen liittyä, meidän oma 47-vuotias ”punainen paholaisemme” kun on vasta osa-aikaeläkkeellä…

 

 

Eläimiäkin oli tuotu kaupunkilaisille näytille. Laama katseli korkeuksistaan meitä ihmisiä syvää halveksuntaa uhkuen: ”Mokomat lyhytkaulaiset, pyh!”

 

 

Paikalle oli tuotu myös huima ilmestys: 1100 kiloinen Hereford-sonni. Vaan lauhkeasti makasi kuin lammas, kun hoitajatyttö rapsutteli ja helli koko ajan. Niin, sonni mikä sonni ;)

 

 

Yhdessä aitauksessa pökötteli kuttuja. Menin lähelle ottaakseni aidan raosta yhdestä niistä kuvaa. Vaan tämä kaveri tulla tuuppasi kohteeni kipakasti tiehensä ja lykkäsi naamansa niin lähelle aitaverkkoa, että pakko oli hänet kuvata. Tiedä sitten oliko linssilude pettynyt, kun en antanut mitään kuvauspalkkiota…

 

 

Heppoja löytyi monennäköisiä, niin tavallisia kuin ponejakin. Pienuudestaan huolimatta kuvan kavionkopsuttaja ei ole poni vaan Amerikan minihevonen.

 

 

Messuilla olisi voinut kuluttaa vaikka koko päivän, paljon tarjoiltiin mielenkiintoista. Kassiin kertyi sukkalankaa, lasihelmiä, heijastinnauhaa ja huovutettu sininen ruusu. Illaksi olin kuitenkin varannut isänpäivälahjan: teatteriliput. Siis ajoimme Vuosaareen Rastilan leirintäalueelle parkkiin.

 

Huilauksen ja vaatteiden vaihdon jälkeen hyppäsimme aivan leirintäalueen vierestä kulkevaan metroon ja hups, olimme 20 minuutissa Rautatientorilla. Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä saimmekin viettää hauskan illan Pekka Autiovuoren, Olli Ikosen ja Juha Mujeen seurassa. Tuulta päin –näytelmässä kolme sotaveteraanien hoitokodissa asuvaa, parhaat päivänsä nähnyttä miestä muistelivat menneitä ja suunnittelivat pakomatkaa joko Indokiinaan, poppelikukkulalle tai edes piknikille. Näytelmä kertoi kauniisti ja hilpeästi ihmisen oikeudesta olla loppuun saakka sellainen kun on.

 

Aamulla lähdimme kohti Turkua ja tyttären tapaamista. Matkalla Nummi-Pusulassa poikkesimme mielenkiintoiseen paikkaan kahville. Putiikki oli nimeltään Kasvihuoneilmiö ja se oli rakennettu osaksi vanhaan kasvihuoneeseen. Kyseessä oli sisustustavaratalo ja tarjolla oli niin vanhaa kuin uuttakin. Tämmöiset paikat ovat aina vaikeita ohittaa, varsinkin jos sieltä löytää lasisen pissapullon ja aidon ruotsalaisarmeijan täsmäaseen, ritsan!