Sukankudin on oiva telkkarin katselukäsityö. Niitä syntyy siinä lähestulkoon huomaamatta. Ainoa ongelma on se, että kun näkee taas jonkun hienon sukkalangan, se on pakko ostaa ja aloittaa, ja niin jää taas edelliset kutimet kesken. Tänä syksynä olen koittanut saada mokomia keskeneräisiä käsitöitä vähän valmiiksikin päin.

Näistä osa menee pukinkonttiin, osa hyväntekeväisyyteen Villasukkatalkoisiin ja osa odottaa jatkojalostusta. Millaista, sen aika näyttää.

Baktushuivikuume on ollut rauhallisessa vaiheessa, syntynyt on vain yksi, kummiplikan vanhenemislahjaksi. Toivottavasti kelpaa käyttöön. Jos ei, niin Novitan Puro-lanka kyllä huopuu joksikin muuksikin.

Muutama vuosi siiten ostin tilkkupäiviltä pari pientä ryijypakettia. Kotona katselin avatun paketin tarvikkeita ja mieleeni tuli monta tilanteeseen sopivaa sanaa. Langat olivat päällikuvasta poiketen kamalan sävyisiä, akryyliä ja niin löyhäkierteisiä, että valmiiksi pätkityt langat hajosivat käteen. Ei auttanut muu kuin mennä lankakauppaan ja ostaa paremmat langat. Kaupasta kannoin Novita 7 veikkaa ja Asa Gjestalin Superwash Sportia. Päätin innoissani vielä muunnella ohjetta ja tehdä toisesta peilikuvan. Siitä huolimatta ryijyt olivat pitkään kesken ja vasta tänä syksynä sain aikaiseksi tehdä ne loppuun. Siis nukitusosuuden. Viimeistelyn valmistuminen kestikin taas pari kuukautta. Mikä siinä onkin, etteivät käsityöt valmistu kaapissa vaikka niitä kuinka ajattelisi? Joka tapauksessa tässä ne ovat vihdoin viimein valmiina odottelemassa paikalleen pääsyä makkarin seinään.