Viime sunnuntain Strömsössä esiteltiin uutta harrastusta, nimittäin boulderingia. Kuullostaa tosi hienolta, kun se on oikein ulkomaan kielellä sanottu. Oikeasti harrastus on ikivanha, lähes jokainen suomalainen on sitä joskus elämässään harrastanut. Siinä nimittäin kiivetään isojen kivien ja siirtolohkareiden päälle. Kivet ovat pisteytetty vaikeusasteen mukaan yhdestä kymmeneen.

Meillä kotona oli pihassa oikein muutaman kiven kasa, jolle aina kiivettiin leikkimään. Kivet oli aikoinaan nostettu pihan reunaan peltoa raivattaessa. Kuumina kesäpäivinä niillä paistatteli päivää sisiliskot ja omiakin jäseniä kivasti aurinko lämmitti. Olin jo aikuinen ja asunut monta vuotta muualla, kun vanhempani hävittivät kivikasan. Silti harmitti, kun hyvä leikkipaikka hävisi.

TV-ohjelman siivittämänä mietimme Siipan kanssa omia bouldering-kiviämme.  Molemmille tuli sama kivi mieleen, vanhan mökin takana olevassa metsässä. Tänä aamuna lenkillä ollessamme poikkesimme ottamaan siitä kuvan. Olemme molemmat päässeet sen huipulle, joten vaikeusaste on ehkä kolmen luokkaa.

1481062.jpg

Tuolla kiven takana on se kohta, josta pääsee ylös. Takaisintulo on sitten vaikeampaa.

1481064.jpg

Naapurin metsästä löytyi vielä isompi kivi. Tämä on ainakin nelosta jos ei peräti vitosta. Ei yritetty kiivetä.

Se vaan on kumma, miten harrastuksille ja monelle muullekin asialle pitää keksiä vierasperäinen nimi, niinkuin ei suomenkieltä osattaisi käyttää. Boulder on suomeksi järkäle. Tämäkin harrastus voisi siis olla vaikka järkälöintiä :)