Torstaiaamuna suuntasimme leirintäalueelta Norjan itärajaa kohti. Norjalaiset ovat taitavia rinnerakentajia, eihän siellä taida muunlaista tonttimaata ollakaan kuin siellä täällä.

1%20taloja%20rinteess%C3%A4.jpg

Jäämerelle päin olivat näkymät kaikista huusholleista.

2%20merelle.jpg

Tien poskessa oli viitta, jolla ohjattiin ihan itämaille.

3%20murmanskin%20viitta.jpg

Grense Jakobselviin meidän oli tarkoitus mennä, mutta tie muuttui Murmanskin tiehaaran jälkeen niin huonoksi, että aloimme sääliä Emppua. Käännyimme siis takaisin. Harmitti kyllä, etten saanut nähdä vilaustakaan siitä petsamolaisesta maisemasta, jossa isäni on aikoinaan sotien välissä takonut ynnäjasiitäpoislaskua pienten pohjoisten lasten kalloihin.

Poikkesimme Kirkenesiin. Pieni kaupunki, ei erityistä nähtävää. Muutenkin tuntui, että tässä kolkassa Varanginvuonoa ei ole matkailijoita ajateltu. Lieneekö liian lähellä suurta Venäjää.

Kirkenesin satamassa bongasimme tv:stä tuttuja kuningasrapumertoja. Ravunpyydystystä on esitelty viime talvena moneen otteeseen ko. infottimessa. Rankkaa hommaa ja vaarallistakin. Satamassa näytti kaikki rauhalliselta.

4%20kirkenesin%20rapumerrat.jpg

Ajelimme vuonon pohjukkaa kohti. Rannalla odotti kalastajaa yksinäinen paatti.

5%20yksin%C3%A4inen%20paatti.jpg

Ivalon tiehaaran jälkeen tuli yllättäen vastaan iso kuohuva koski, Skolfefossen. Sen valtaisaa kohinaa oli pysähtynyt kokemaan moni matkaaja. Jotkut kiipesivät ihan äärelle, kuten kuvan vasemmassa ylälaidassa seisova hahmo. Melkoinen voima on vedellä.

6%20Skolfefossen.jpg

Poikkesimme Pykeijään, jotka kutsutaan kaikkein suomalaisemmaksi paikaksi Pohjois-Norjassa. Siellä menneinä vuosisatoina Pohjois-Suomesta muuttaneet kveenit ovat säilyttäneet suomalaista kulttuuriaan. Vanhaa suomea kuuluvat puhuvan osa väestä vieläkin. Väittävät, että rakennustapakin on suomalainen, mutta kyllä täällä tehdään räystäät pidemmiksi. Ihmetellä täytyy, miten ihmiset ovat pärjäneet karuilla rantakallioilla, kun puitakaan ei enää kasvanut näillä seuduin.

7%20pykeij%C3%A4.jpg

Pykeijässä katsoimme pari museonäyttelyä, joissa molemmissa löytyi suomea puhuva opas. Pienessä ruokapaikassa rapujalostamon kupessa tilasimme suomeksi poronkäristystä. Sitä tuli kera perunamuussin, puolukkahillon ja jonkin vihreän mössön, joka epäillyttävästi näytti hernekeitolta. Maistoin, juu hernettä tämä on, mutta ei suolaista vaan makeaa! En olekaan ennen tämmöistä kulinaristista nautintoa kokenut :) Ihan syötävää ruoka silti oli, vaikkakin Siippaa moinen järkytti pitkäksi aikaa.

Pykeijän satamassa odotteli merelle pääsyä pieniä kalastajalaivoja. Pykeijä oli aikoinaan vaarassa autioitua, kun suuret kalasatamat rakennettiin lähikaupunkeihin. Paikkakuntalaiset keksivät kuitenkin kuningasravun pyynnin ja jalostuksen elinkeinokseen ja niin elämä Pykeijässä jatkuu n. 300 hengen voimin.

8%20pykeij%C3%A4n%20kalastusveneet.jpg

Etukäteen netistä katsomieni tietojen mukaan Pykeijässä ei ole leirintäaluetta. Paikallinen Handel oli kuitenkin semmoisen väsännyt yhdelle pellolle, varmaankin yleisön pyynnöstä. Sieltä sai autopaikan, "säköä tai ilman säköä". Emme kuitenkaan sinne jääneet, vaan jatkoimme matkaa. Matkalla oli vaikuttavia maisemia. Joissakin kohtaa taivaskin piirsi omia kuvioitaan.

9%20pilvi.jpg

Varanginvuonon pohjukassa, Varangerbotnissa sijaitsi saamelaismuseo. Siellä esiteltiin merisaamelaisten elämää hyvässä näyttelyssä. Jostain syystä huomioni kiinnittyi saamelaisiin käsitöihin...

10%20saamelaismuseosta.jpg

Kuljimme läpi Nessebyn, jonka kirkko oli rakennettu erikoiseen paikkaan, erikseen muusta kylästä meren äärelle. Kauempaa katsottuna se näytti nousevan suoraan merestä. Poikkesimme katsomaan sitä lähempääkin, mutta kirkon ovet olivat kiinni.

11%20nessebyn%20kirkko.jpg

Leiriydyimme Västre Jakobselvin campingalueelle. Täältäkin bongasin jotain suomalaista: vessan hana oli raumalainen Oras.