Kun muutimme Päijät-Hämeestä tänne Länsi-Suomeen, työkaverini antoivat läksiäislahjaksi lumipalloheisin taimen. Se oli hädin tuskin 30 cm korkea ja antajat lupasivat tulla katsomaan kuinka se meidän tulevassa pihassa kukoistaisi. Kauhuissani ajattelin, että se varmaan kuolee ennen kuin saan sitä minkäänmoiseen istukseen. Muuttotouhuissa se kaivettiin valeistutukseen alapihalle, vanhan pellon kulmaan. Koko kesän satoi kuin saavista kaataen ja taimi seisoi savisessa pellossa vesilaimiskassa tukehtumiskuoleman partaalla. Vaan eipäs kuollut kumminkaan. Syksyllä tuli pihasuunnitelman vuoro ja lumipalloheisi sijoitettiin siinä entisen navetan edustalle. Seuraavana kesänä pihamyllerryksen jälkeen se pääsi vihdoin paikoilleen.

Sateista kesää seurasi monta kuivaa ja lumipalloheisia avustettiin monet kerrat kastelemalla. Nyt se on jo kolmimetrinen tuuhea pensas ja pärjäilee itsekseen. Useana vuonna se on täyttynyt pulleilla lumipallokukinnoilla. Kattikin viihtyy sen juurella, sieltä on mukava pelästyttää ohikulkijat salamannopealla syöksyllä jalkojen vierestä. Vaan lumipalloheisi-sana ei jotenkin taivu suussa. Sitä kutsutaankin perhepiirissä alkuperänsä mukaan medivireläiseksi...

1630257.jpg