"Rakkaus ei ole toisiinsa tuijottamista,
vaan yhdessä samaan suuntaan katsomista."

Näin kirjoitti suuressa viisaudessaan 16-vuotias Tii aikoinaan koulun luokkalehteen. No, teksti oli varmaan löytynyt jostain toisaalta, mutta edelleen olen sitä mieltä, että kyllä asiassa jotain perääkin on. Niinkin paljon, että aiheesta voisi väsätä tilkkutyön.

Löysin taannoin vanhoista tilkkuarkistoista kursseja varten tehdyn näytepalasen paperitekniikasta. Aiheena oli kissahahmo tilkkukirjasta "It's raining cats and dogs". Aihe kiinnosti, yhdistyi päässäni e.m. mietelmään ja päätin tehdä kisulle vähän jatkoa. Toinen katti kaveriksi ja sitten se ihailemani neitoperho, jota jahtaan edelleen joka kesä saadakseni siitä kunnon kuvan. Kelpaa sitä kattien ihailla, katsella samaan suuntaan.



Poika on juuri muuttanut uuteen opiskelukaupunkiinsa Tampereelle. Kissaihmisenä varmasti haluaisi kämppään katin ottaa, mutta kun lemmikeitä ei sallita opiskelijakämpässä. Siispä äiti pisti nämä katit postissa Pojalle seuraksi. Ovat kuulemma paikkansa löytäneet kämpän seinällä.