Siit lähtie ko mää sain silimät päähäni oon sanonu tolle isoemännäl et tekisit ny mulle housut. Eihä sitä kehtaa ilkimullikkana kylille lähtee. Nysse vihrovviime sai ne aikaseks. Meni muka nii pitkää ko kaavoi piti nii kauheest entrata, ko mää oon kuulemma nii paljo laihempi ko mallis ollu. Pöh, mää mikkää laiha oo, ko mul ei oo läskii keriinny kertyy,  ko mää oon nii kova tekkeen töit. Mut ny onki oikee sarkahousut, pääsee tekkeen kunno hommiaki.

Mut ensteks mää aatteli et ko onny uurenkarheet pökät jalaas ni mää lähre vaik plikoil. Kunnei toi isoemäntä oo saanu mulle viä kunno ommaa emäntää aikaseks, ni tarttee täs ny jottai yrittää aikans kuluks. Nii mää lähri sit kattoon Lissuu, sellasta kohtuullise siävää kaupunkilaisplikkaa.

Lissun kaffee oli kyl hyvvää ja Lissu ittekki mukavaa seuraa, mut ei se oikee sillai sytyttäny, ko se o vähä semmone kaupunkilaine olikkeiltas. Nokipannukaffeenki tarjos mul porsliinikupist. Ei se oo se oikia, se o varte muita poikia, niinko yhres lauluski sanotaa. Tarttee hoputtaa tota isoemäntää, jotta se väsäis ny kiiruulla mulle oman kullan. Nija sitte pittää tehrä mulle tyäkaluja et mää saan sen morseimen kans elätetyks.