Isoenoni Jallu-pappa oli ammatiltaan huonekalupuuseppä. Hänen tekemiään keinustooleja on kotikylässäni varmasti joka huushollissa. Suurin osa niistä on sellaisia pelkistettyjä ja käytännöllisiä, ilman turhia krumeluuneja. Kuulemani mukaan vähän koristeellisempia kahdenistuttavia keinustooleja Jallu-pappa teki vain viisi kappaletta. Kotonani oli yksi niistä. Muistan, että setäni Jaakko istui siinä aina keskiviikkoiltaisin, kun hän tuli meille saunomaan ja parantamaan maailmaa isän kanssa. Me lapsetkin renkuttiin siinä tämän tuosta. Jonain päivänä tooli sanoi sitten sopimuksen irti, jalka katkesi, pari selkänojan pienaakin rytisi ja keinutteluvehje joutui raajarikkona evakkoon navetan vintille. Siellä se lojui vuosia unohdettuna. Vuonna 1982 tuleva appiukkoni hankki meille kesämökin, vanhan pienen mummonmökin, jota aloimme innolla laittaa kuntoon. Sinne piti myös huonekaluja saada. Muistin vanhan kaunismuotoisen keinustoolin ja kysyin isältä, eikö sitä mitenkään saisi vielä kuntoon. Joutilaana, käsistään kätevänä eläkeläisvaarina isä innostui ajatuksesta ja alkoi koppuloida keinustoolia kasaan. Tarvikkeita veimme sitä mukaa kun Vaari tarvitsi. Lopulta mökkimme keittiössä seisoi upea, tyylikkään 80-luvun vaaleanruskeaksi maalattu keinustooli. Nyt ajatellen väri muistutti lähinnä Turun kaupunkia halkovan Aurajoen väriä. Joka tapauksessa keinustooli kiikutti perheenjäseniäni pitkään. Aiemmassa kodissani se joutui lopulta tilanpuutteen vuoksi ulkovarastoon säilytykseen, mikä kävi kyllä järkeni päälle. Kun suunnittelin muuttoa nykyiseen kotiini, keinustooli oli ensimmäisenä mukaanottolistallani. Niinpä otin keinun käsittelyyn keväällä, puhdistin sen vanhoista väreistä ja maalasin uudelleen lähestulkoon saman väriseksi kuin mitä se on ollut lapsuudessani. Punaiseksi.

Tyynyn ompelin kankaasta joka tarttui mukaani jokunen vuosi sitten Åhlensin tavaratalosta Tukholmasta. Niin kivan näköinen kangas, että pakko oli ostaa, vaikken yhtään tiennyt mitä tarkoitusta varten. Tilkkuilijoiden tapaan otin sitä puoli metriä. Varastooni oli jostain myös johkaantunut pitkulainen sisätyyny, jonka huomasin olevan passelin kokoinen keinustooliin. Aikas mukavia kiemuroita siihen osui.

Keinustoolin taakse seinälle sovitin vielä kymmenen vuotta sitten tekemäni tilkkutyön "Keskitalven kuulumisia".  Tämmöinen iloisenpunainen nurkkaus niistä sitten syntyi. Tai oikeastaan se ei ole mikään nurkkaus. Kuva on ihan keskeltä olohuonettani :)

Serkkuni, Jallu-papan tyttärentytär on aina himoinnut keinustooliani itselleen, hän kun ei semmoista ole saanut. Isolla rahallakaan en sitä hänelle anna. Vaan jos minusta aika jättää ennen häntä, saa hän tämän perinnöksi. Muuten keinustooli menee normaalia rataa Tyttärelle tai Pojalle, kummalle arpa toolin heittää. - Nonni, tulipahan kirjoitettua vähän tässä testamenttiakin :)