Ulkorakennuksemme, entisen navetan 50-luvulla tehty tiilikatto on jo vuosia sitten painunut lonkolleen harjalta. Eräänä myrskyisenä syysyönä tuuli irrotteli sen räystäältä tiiliä irti ja heitteli ne pihaan. Katon vaihto oli edessä.

Samaisen rakennuksen vintille vievää siltaa oli aloitettu remontoida jo viitisen vuotta sitten, mutta into lopahti. Olimme sitä ennen kaikki kesät ja melkein talvetkin asuttu remontin keskellä eikä vapaa-aikanakaan ehditty muuta kuin tehdä remonttia. Päätimme pitää tauon ja harrastaa välillä muutakin, vaikka reissailemista.

Tänä vuonna päätimme vihdoin laittaa navetan kuntoon. Niinpä kuukausi sitten valtasivat tutun kirvesmiehen porukat pihamme ja Katti hermostui oitis mokomaan metelin pitoon. Vaan valmista syntyi. Ensin sai navetan vanhat kattotiilet lähteä. Tilalle asennettiin harmaaksi maalattu peltikatto. Harja on nyt suorassa. Tämä kestää kyllä meidän aikamme. Piipusta puuttuu vielä pellitys, mutta kyllä sekin vielä tulee.

IMG_0012.JPG

Katon valmistuttua kävivät kirvesmiehet navettasillan kimppuun. Entiseen pikkuruiseen siltaan verrattuna tämä on melkein kuin valtatie. Nyt uskaltaa ajaa vintille isommankin traktorin. Korotetut reunat lisäävät turvallisuutta.

IMG_0015.JPG

Tosin nyt näyttävät vintin ovet vähän raihnaisilta kaiken uuden keskellä. Niiden uusiminen jääköön kuitenkin ensi vuoteen. Kyllä Kattikin jo syysrauhan pihaansa tarvitsee.