No niin, sukukokouksesta on hengissä selvitty. Juonnot ja kuvaesityksen pidot sujuivat ilman suurempia sammakoiden lipsahduksia suusta ;). Melkomoinen jopi on orkaniseerata 90 hengen juhlaa, mutta onneksi oli iso määrä talkoolaisia mukana, muutenhan hommasta ei olisi tullut yhtään mitään. Kiitosta on juhlista tullut, joten kaippa tässä saa tyytyväinen olla, omasta ja kaikkien muidenkin talkolaisten puolesta.

Oli todella hienoa nähdä pitkästä aikaa sukulaisia, joihin ei ole tullut  yhteyttä pidettyä vuosiin. Lämpimimmän halauksen sain minua muutamaa kuukautta vanhemmalta serkkupojaltani Masalta. Hän oli lapsuudessa paras kaverini, ja ainoa heistä, joka ei koskaan kiusannut. Hän jaksoi pienenä poikanakin tarpoa lumista tietä pitkin kahden kilometrin matkan leikkimään kanssani. Yhtä mukava kaveri tuntui olevan edelleen, vaikka ikää on kertynyt yli 40 vuotta lisää.

Ratkiriemukkaita hetkiä koimme kuunnellessamme 35 vuotta minua vanhemman serkkuni muisteluita Mummusta ja Tuffasta sekä heidän seitsemän poikansa toilailuista. Senioriserkullamme on todella tarinankertojan taito hallussaan.

Sukujuhlaan osallistui myös serkku, joka on yhden veljeksen aiemmin vaiettu ns.lehtolapsi. Isänsä kun oli naimaton, mutta ei saamaton ;). Tervehdin serkkua ovella ja hän kertoi olevansa aika jännittynyt siitä, miten päivä sujuu. Uskon, että jännitys kuitenkin laukesi, kun päätalon isäntä tervetuliaispuheessaan esitteli rouvan ja hän sai raikuvat tervetuliaisaplodit. Vatsalihaksensa rentoutuivat viimeistään siinä vaiheessa, kun hän kuuli tarinoita isänsä edesottamuksista.

Hauskaa on nyt seurata miten "jälkipyykki" pestään. On mielenkiintoista kuulla mitkä asiat sukujuhlassa ketäkin puhuttavat. Elämme siis mielenkiintoisia aikoja :)

Niin, lupasin kertoa, minkä muistoesineen halusin itselleni isän kotimuseosta. Tietenkin maitotonkan. Se tuo mieleeni lapsuuden hauskat hetket maitorattaissa, kun pääsin äidin kyydillä maitolaiturille viemään tonkia meijeriin toimitettavaksi. Myös isommat sisarukseni ja serkut työnsivät minua ja muitakin lapsia niillä pitkin pihaa. Rattaat ovat kovassa kulutuksessa hajonneet, mutta tonkka on korjussa kotini yläkerran aulassa. Kaksikymmentä litraa vetää tuo, vaan ei ole enää lehmää, jonka utareista astian täyttäisi...

.2004082.jpg