Himosilakat ovat kesäherkkuni. Uusien perunoiden kanssa ne ovat hirmu hyviä. Perinteisesti olen tehnyt himosilakoita Juhannukseksi, niin kuin nytkin. Alkuperäisen ohjeen olen saanut veljeni vaimolta. Hän laati ohjeen maistelemalla porilaisten tunteman ”Mäkisen matalikon” samannimistä tuotetta ja kehitteli sitä pikkuisen oman maun mukaan. Minä olen tehnyt samoin.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kaada kattilaan 1,5 dl väkiviinaetikkaa, 3 dl vettä, 8 rkl sokeria ja kouranpohjallinen pippurisekoitusta kokonaisista pippureista. Kiehauta liemi  ja anna jäähtyä. Poista nahka puolesta kilosta silakkafileitä. Lisäksi tarvitaan runsaasti tuoretta tilliä ja sipulisilppua.

Lado sipuli, tillisilppu ja silakkafileet kerroksittain kannelliseen astiaan, esim. kertakäyttöiseen pakastusrasiaan tai lasitölkkiin (silakoiden maku nimittäin jää helposti esim. monikäyttöiseen pakastusrasiaan kiinni vaikka kuinka putsaisi). Kaada päälle jäähtynyt etikkaliemi. Anna silakoiden tekeentyä jääkaapissa pari päivää. Uusien perunoiden lisäksi ovat mainiota välipalaa ruisleivän päällä.

 

Tuota pippurisekoitusta ei välttämättä löydy kaupasta valmiina. Teen sellaisen yleensä niin, että ostan pussillisen pippuria joka lajia, kaadan kaikki samaan tiiviiseen purkkiin ja sekoitan. Sekoitusta voi käyttää monessa muussakin ruuassa oman kekseliäisyyden mukaan.

 

1657358.jpg

 

Kuvassa on n. puolet annoksesta, sillä lahjoitan perinteisesti toisen puolen appivanhemmilleni.