Tilkkupäivillä yhdessä myyntipöydässä oli apinakangasta. "Oho, onpa jännää", tuumasin ja kävelin ohi. Muutaman metrin päästä käännyin takaisin hiplaamaan sitä. "Eeei, emmää osta, misäs sitä edes käyttäisin." Lähdin pois. Palasin takaisin. Mietin ja hiplasin. Loppujen lopuksi niin mainion näköisiä sukulaiskuvia oli mahdotonta jättää sinne. Puoli metriä piti ottaa.

Vein kankaan tänään työpaikalle näytille. Siellä vasta riemu repesi. Työparini tunnisti kankaasta oitis kaikki työkaverinsa ja itsensäkin. Kotihoidon väki suunnitteli siitä kesäksi itselleen uudet työvaatteet. Vähintäänkin uudet työkassit. Työparin kanssa suunniteltiin siitä röyhelöessut toimenpiteissä suojautumista varten.

Kangas herätti niin paljon positiivisia tunteita, että päätin väsätä siitä jotain työpaikalle. Mitä, sen aika tulee näyttämään...